Finnish

SEISOVATKO EUROVAALIEHDOKKAASI PALESTIINAN RINNALLA?

TUKEVATKO HE KANSAINVÄLISTÄ OIKEUTTA?

ÄÄNESTÄ PALESTIINAN PUOLESTA!

6–9. kesäkuuta EU:n kansalaiset äänestävät uudet edustajat Euroopan parlamenttiin. Parlamenttiin valitaan yhteensä 720 jäsentä seuraaviksi viideksi vuodeksi. Ota selvää ehdokkaittesi kannoista EU:n ja Israelin suhteisiin ennen eurovaaleja! Äänestä Palestiinan puolesta!

Pyydä ehdokkaitasi osoittamaan, että he ovat kuunnelleet miljoonia EU:n kansalaisia, sinun kaltaisiasi ihmisiä, jotka haluavat EU:n noudattavan kansainvälistä oikeutta ja lopettavan vihdoinkin osallisuutensa Israelin rikoksiin. Antamalla Äänestä Palestiinan puolesta -lupauksen he lupaavat edistää Palestiinan oikeuksia koskevia keskeisiä sitoumuksia seuraavalla lainsäädäntökaudella.

Pyydä ehdokastasi tekemään lupaus Palestiinaan puolesta #ÄänestäPalestiinanpuolesta

LUPAUKSEN TEKSTI

”Osana sitoutumistani ihmisoikeuksiin sekä kansainväliseen oikeuteen perustuvaan oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan lupaan, että jos minut valitaan Euroopan parlamentin jäseneksi:

  • vaadin menossa olevan sodan ja Gazan kaistaleen väestön piirityksen lopullista ja täydellistä lopettamista, Israelin joukkojen vetäytymistä ja jälleenrakennuksen aloittamista; vastustan palestiinalaisväestön kaikenlaisia pakkosiirtoja;
  • vaadin Israelin valtiota lopettamaan miehitetyn Palestiinan alueeen miehitys ja kolonisointi;
  • tuen ja vaadin EU:n ja Israelin Palestiinassa olevien laittomien siirtokuntien välisen kaupan lopettamista;
  • vaadin EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen keskeyttämistä, koska Israel rikkoo Gazan sodassa sopimuksen 2. pykälää, sekä kaikenlaisen sotatarvikekaupan ja sotilaallisen yhteistyön keskeyttämistä Israelin kanssa niin kauan kuin Israel jatkaa ihmisoikeuksien ja kansainvälisen oikeuden loukkaamista;
  • toimin Palestiinan kansan oikeuksien, mukaan lukien itsemääräämisoikeuden, ja kaikkien YK:n päätöslauselmien täytäntöönpanemiseksi;
  • toimin sen puolesta, että EU ei tunnustaisi miehitetyn Itä-Jerusalemin laitonta liittämistä Israeliin ja että palestiinalaisten pakkosiirrot estettäisiin;
  • tuen sananvapautta ja vastustan Israelin valtion politiikkaa koskevan kritiikin ja antisemitismin sekoittamista; suojelen palestiinalaisten digitaalisia oikeuksia;
  • tuen UNRWA:n rahoitusta ja torjun yritykset määrätä erityisehtoja Palestiinan kansalaisyhteiskunnan tukemiselle;
  • toimin Israelin rankaisemattomuuden lopettamiseksi; tuen kansainvälistä rikostuomioistuinta ja kansainvälistä tuomioistuinta.”

Oletko eurovaaliehdokas? Klikkaa tästä

LÄHETÄ EHDOKKAILLE VIESTI: OLE HYVÄ JA TEE LUPAUS PALESTIINAN PUOLESTA JA OSOITA, ETTÄ AIOT VAKAVISSASI SAADA AIKAAN MUUTOS, JOS TULET VALITUKSI!

candidates have signed the pledge

they signed the pledge…